Joulu tulla jolkottaa, mutta meidän perhe ei tänä vuonna jolkota mihinkään vaan pysyy täällä. Päätökseen johtivat sen monet edut: älytön joululahjojen edestakainen rahtaaminen Atlantin yli jää pois, joulusta voi nauttia ilman aikaeropökkeröä ihan oman takkatulen äärellä, ilman tarvetta suhata matkalaukkuineen sinne tänne, toisten nurkkiin nukkumaan, nähdäkseen kaikki mahdolliset rakkaat yhdessä ainoassa viikossa. Lake Placidiin on myös näillä näkymin tulossa takuuvalkoinen joulu: tätä lumimäärää ei plusasteet viikossa ehtisi sulattaa mikäli niitä olisi edes luvassa.. Ja lentolippuihin joka joulu humpsahtavat lukuisat tonnit voimme tällä kertaa käyttää johonkin muuhun.

Silti, mieli on ehkä kuitenkin enemmän haikea kuin helpottunut. Vai onko suomalaisesta nettiradiosta hilpeänä raikuvan Tip Tap Tip Tapin tarkoituskin tuoda tippa linssiin? Jokaiseen elämäni jouluun on kiinteästi kuulunut suuri suku, ja nyt ympärillä tuleekin olemaan vain oma pikku perhe, täällä vieraassa maassa, jossa jouluaatto on jotakuinkin ihan tavallinen arkipäivä eikä kinkunpaisto ole likimainkaan yhtä suuri hehkutuksen aihe kuin Kiitospäivän kalkkuna. 

Mutta hyvä siitä tulee. Uskotaan niin.

Kävin tänään Pikkuveljen luokassa kertomassa suomalaisesta joulunvietosta "Christmas Around The World" -opintoihin liittyen. Mukana oli kattilallinen riisipuuroa, johon oli piilotettu manteli (ja tyttönen, jonka lautaselta manteli sitten löytyi, ei tietenkään suostunut maistamaankaan puuroa, eikä edes mantelia koska siihen oli tarttunut sitä puuroa... ARGH.) Maistelimme glögiä ja pipareita. Katsoimme Youtubesta Sen Oikean, Suomen Lapissa asuvan Joulupukin englanninkielisen tervehdyksen, ja lauloimme tuttuja joululauluja suomenkielisillä sanoilla. Lapset olivat kateudesta vihreitä, kun näytin valokuvia menneistä jouluistamme. Pukki todellakin tulee sisään ovesta eikä savupiipusta, istuu ihan pokkana olohuoneen nojatuolissa ja juttelee siinä Pikkuveli sylissään! Eikä lahjojakaan tarvitse odottaa aamuun asti! Kyllä on lottovoitto asua Suomessa.